Kuva: Teatime Research Oy.
Innovaatiotori
Innovaatiotorilla hankkeita ja valmiita tuotteita
Innovaatiotorilla on mukana sekä lupaavia, kaupallistamisen kynnyksellä olevia hankeideoita että jo valmiita tuotteita ja palveluita. Ohjelmassa nostetaan laajasti esiin maaseuturahoituksella kehitettyjen EIP-hankkeiden tuloksia sekä Suomesta että Virosta. Esillä on myös mm. maatilan energiaälykkyys, sikojen elinaikainen seuranta, pölytyspalveluiden uusi tulo ja lehmien implanttikysymys, missä kehitetään uudenlainen tapa kerätä tietoa lehmien hyvinvoinnista. Puheenvuoroissa käsitellään lisäksi kannattavuuden lisäämistä paikkatietoa hyödyntämällä, maatalouden kyberuhkia ja uudispeltojen raivaamista datalla.
Kävelykierrokselle asiantuntijan kanssa
Jokaisena messupäivänä järjestetään kierroksia messuhalleissa erilaisilla teemoilla alan huippuasiantuntijan kanssa. Torstaina 17.10. teemoina ovat Ratkaisuja maan kasvukunnon parantamiseen, Kasvintuotannon uutuuskoneet ja -laitteet sekä Varmuutta viljelykasvien valintoihin. Perjantaina 18.10. Kasvintuotannon pientekniikka ja -teknologia, Kasvinsuojelun uudet tuulet ja Tietojen hyödyntäminen päätöksenteossa kotieläintiloilla. Lauantaina 19.10. Kuivureiden uudet ratkaisua ja ohjausautomatiikka ja Energiaratkaisut käytännössä. Kierrokset kestävät 30-45 minuuttia.
Kävelykierrokset lähtevät Innovaatiotorilta hallista 1, 1D5. Tarkempi lähtöpaikka on AgriHubin, maaseutuverkoston ja EU CAP Networkin tiski.